keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Tarjottimia

Tällä viikolla työn alla on vähän kaikkea pientä ja tarjottimia isompana projektina. Katukiviä, hirviä, kontioita, ahvenia ja vesimittareita. Kuvassa hirvi zebrano- puulajin muodostamassa maisemassa. Hirvi on tehty pähkinästä ja koivusta. Zebranoa sain joskus jonkun puusepäntehtaan jämävarastoista. Englantilaisen intarsiakirjan mukaan zebrano sopii erinomaisesti kyntöpellon kuvaamiseen, mutta rohkeasti tein siitä muunkinlaista maisemaa :). Englanniksi intarsia on marquetry.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Työn touhussa

Tällä hetkellä tällaista verstaalla. Työn alla tässä nalle, oravat, ahvenet ja uutena hevoset. Kokeilen myös punarintaa uudella puulajilla, aikaisemmin käyttämäni padouk on siirretty uhanalaisiin puulajeihin, ja nyt laitan punarinnan rintaan kirsikkaa. Käytän kyllä varastostani padoukit loppuun, mutta kokeilin kuitenkin. Näistä tulee myytävää kesämyyntipaikkoihin ( Sattmarkin Puotiin, markkinoille) ja jälleenmyyjille kesäksi ( MadeBy Helsinki, Sarka- Museoon uusia tuotteita, Miilaan Paimioon ja tietysti Tupapuotiin Fiskarsiin, jonne pääsen itsekin päivystämään!).

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Wanhassa Satamassa 28.2-1.3. 2015



Markkinat Wanhassa Satamassa menivät mukavasti. Kimalainen oli toista kertaa mukana. Jälleen onni potkaisi, mukavat naapurit kummallakin puolella, Minna ja Julia. Ensi vuonna toivottavasti osastopaikalla, pöytäpaikat sivuhuoneessa ovat liian piilossa.

Kuva-arkistoistani löysin tarjotinmallin, jota tänä vuonna ei ollut mukana. Viimevuotisesta se jäänyt mieleen muutamallekin. Teen niitä harvakseltaan, vähän enemmän varmaan voisi. Tässä kuvia muutamasta erilaisesta yhdistelmästä. 





















Tätähän voi siis tilata ihan sellaisella kuvakavalkaadilla kuin itse haluaa. Ja jos joku suomalaisen luonnon mielieläin puuttuu, sekin voidaan luultavasti tehdä.


Tarjottimien koko on noin A3. Tilatessa tietysti koko voidaan määrittää. Näiden hinta on 110€ ( sis alv 24%) + lähetyskulut.  




Valokuvissa värit eivät toistu aitoina. Kahdessa ylimmässä on tausta- ja reunalistapuuna pähkinä. Alimmassa on käytetty kirsikkaa.